Hyvää Uutta Vuotta 2022

LomaLeivon vuosi 2021

 

Näin vuoden päätteeksi pitänee kerrata, millainen vuosi meillä oli LomaLeivon maisemissa. Vuosi oli kaikkiaan reippaan kiireinen, alusta loppuun saakka.

LomaLeivoset alkoi ilmestyä

Ihan ensiksi lämmin kiitos kaikille meillä lomaansa viettäneille, varsinkin teille jotka piipahditte meille useammankin lomasen! Oikeastaan juuri teitä ajatellen aloin julkaista LomaLeivoset –tiedotetta, joka on nyt ilmestynyt kahdesti – syys- ja talvitiedotteen teemoilla. Tulossa on siis seuraavaksi kevät- ja kesätiedotteet, eli yhteensä neljä viestiä vuodessa sähköpostiisi meiltä tuoreimmin tiedoin. En halua rasittaa jatkuvasti teitä meidän postilla, mutta kotisivujen ajankohtaista-kohdassa on uutisia, samoin facebookin sivuillamme.

Jos et ole vielä saa tiedotetta, käväise www.lomaleivo.fi –sivuilla, siellä yhteystiedoissa antamassa sähköpostiosoitteesi!

Mökeillä remontteja, lisää veneitä, opasteita ja muita rakenteita

 Vuoden mittaan teimme mm lattiaremontteja Kaisla ja Kielo-mökeillä. Keväällä ostimme useampia veneitä ja yhden suppilaudan eri mökeille lomalaisten käyttöön. Pyrimme jatkossakin pitämään mökit hyvässä kunnossa.

Luoto-ekomökki valmistui

Rutajärven rannalle, Joutsniemeä vastapäätä sijaitsee uusin mökkimme Luoto, jonne myös lemmikit ovat tervetulleita. Luodolla lomaruuat viilenevät ja lämpenevät kaasun voimin ja aurinkosähkö latailee akkuja sekä pitää huolta valaistuksesta myös myöhemmin syksyllä. Luoto valmistui sopivasti kesäksi 2021 ja palvelee luonnonystäviä Leivonmäen kansallispuiston naapurista keväästä syksyyn. Oletko jo tutustunut?

Matkailuauto Carado aloitti palvelemaan lomailijoitamme

Haluamme tarjota paitsi hyvää laatua, myös vaihtelua lomalaisillemme. Joskus sitä vaan haluaa herätä joka aamu ”uudessa” maisemassa ja matkailuautolla jos millä, se on mahdollista! Matkailuauton varustaminen ja neuvonta on kyllä suht haastavaa – haluamme että sinulla on hyvät tiedot kun lähdet lomalle! Hei sitä ihanaa vapauden tunnetta – kääntyäkö seuraavasta risteyksestä oikealle vai vasemmalle? Meillä voit siis yhdistää mökkiloman ja matkailuautoloman – samoilla matkalaukuilla. Autonkin voit parkkeerata turvallisesti pihaamme.

Uudet kotisivut valmistuvat

Pitkään ”työnalla” olleet kotisivumme julkaistiin elokuun lopulla. Uusilla sivuilla on uusia hienouksia, mm voit tehdä suoraan varauksen haluamaasi mökkiin ja maksamaan sen samantien, Paytrail tarjoaa  mahdollisuuksia maksaa loma myös erissä. Kuka tykkää enemmän ”vanhasta” systeemistämme, voi aina laittaa viestiä/soittaa minulle niin laskutan varauksen ja tiedotan edelleen samaan malliin kuin ennenkin. Molempi parempi, valinta on teidän J

Aurinkosähkö lämmittää, viilentää, pesee ja imuroi

Marraskuussa 2020 asennettu aurinkosähköjärjestelmämme tuli täyden vuoden ikään! Kaikkiaan virtaa kertyi yli 5000 kilowattia ja aurinkoisina kesäpäivinä se parhaimmillaan riitti koko sähkönkulutukseemme, vaikka päällä oli mm porealtaat ja ilmalämpöpumput viilentämässä. Sähköä kertyi yli 5000 kWh – meidän pieni hyvän mielen energiansäästöinvestointi, jonka virtaa voitte käyttää siis tilan yhteydessä olevilla mökeillä!

Kesälomalaisille tutustumistunti tilallamme

Kiireisimpinä kesälomaviikkoina pidimme mökkivieraillemme suunnattuja tietoiskuja, joissa kerroimme tilan historiasta, lampaista, lähiseudun palveluista ja tietenkin kansallispuistosta. Koronan vuoksi mökkiesittely hoidetaan usein puhelimitse, minkä vuoksi oli hienoa nähdä lomalaisia turvallisen väljästi Röykkälän pihapiirissä ja tuvassa. Samalla oli lomalaisilla mahdollisuus tutustua lammastuotteisiimme mm lankoihin ja taljoihin!

Lampolassa kaikki hyvin

Ensimmäistä kertaa lammastilamme historiassa meillä syntyneet karitsat saivat uusia koteja niin paljon, että syysmarkkinatkin jäivät pitämättä kun teuraskyytiä ei lähtenyt lainkaan. Olen todella iloinen että näin kävi ja kiinnostus kasvattamaamme Rygja-lammasrotua kohtaan on kasvanut!

Korona koettelee edelleen

Vuoden mittaan meillä on ollut kevennetyt peruutusehdot, joiden perusteella muutamia lomia siirrettiin eteenpäin taudin uhatessa. Tämä käytäntö meillä jatkuu edelleen, eli jos loma peruuntuu korona vuoksi, voit käyttää jo maksamasi summan uuteen lomaan kun se on mahdollista. Reippaasti siis vaan varaamaan lomia – odottelemme teitä taas niin mökit kuin ulkoporealtaat lämpiminä J

Nyt lähdemme viettelemään Uuden Vuoden aattoiltaa perhepiirissä!

Toivotamme sinulle ja rakkaillesi kaikin puolin Hyvää, Tervettä ja Onnellista Uutta Vuotta 2022!

Viola ja Kalevi

LomaLeivon isäntäväki